Syntisinä siinnymme jo äitimme kohduissa. Syntiä teemme kaiken aikaa, tietoisesti tai tietämättämme. Syntiä siellä, syntiä täällä, syntiä alla ja syntiä päällä. Maailma on synnin pesä. Emme pääse syntiä karkuun, muuten kuin hiljentymällä rukoukseen, avaamaan näkymättömän maailman ja ottamalla vastaan armon. Jeesus on syntisen kaveri. Hän tuli maailmaan ottaakseen pois synnin, voittamaan kuoleman ja julistamaan ikuista elämää kaikille Häneen uskoville. Tosin elämä on ikuinen, uskomme sitten Jeesukseen tai emme. Uskomme ratkaisee sen, missä tulemme tämän viettämään.
Kuinka mahtavaa onkaan tulla uskoon. Se on tie, jolta ei halua poiketa, ei kääntyä takaisin ja palata edelliseen luuserielämäänsä. Joskus se saattoi tuntua hyvältä, mutta kun verho revitään auki silmien edestä ja todellisuus avataan näkyväksi, paluu on mahdotonta. Mutta helppo tie se ei ole kulkea. On väärin ymmärretty asia, että uskovaisen elämä olisi yhtä ruusuilla tanssimista. Tai no, tavallaan se sitä onkin. Ruusuthan ovat hyvin piikikkäitä, eivätkä koostu pelkästään kauniista terälehdistä.
Masilma haluaa meidät takaisin, eikä vihollinen luovuta helpolla. Ei turhaan sanota hänen olevan tuhanten juonten mestari. Mutta Jeesus on voimakkaampi. Jeesuksessa meillä on voima, jonka edessä vihollinenkin joutuu myöntämään tappionsa. Meille on luotu vapaa tahto. Tahto valita kumpaa tietä kuljemme. Vaikka tulemmekin uskoon, ajatuksemme saattaa vetää meitä takaisin maailmaan. Väitän että lähestulkoon kaikki maailman pahoin runtelemat vastasyntyneet uskovat joutuvat tekemään vielä uskoon tulonsa jälkeen reissun maailmaan.
Mitäs Isämme tähän sanoo? Onko Hän meille katkera? Kieltääkö Hän meiltä armon? Onko paikkamme oleva nyt helvetissä? Tuossa vihollista varten luodussa ikuisessa kärsimyksen paikassa. Vastaus on lyhyt ja ytimekäs, EI. Hän tietää jokaisen ajatuksemme, hiuskarvammekin ovat luetut. Hän on nähnyt jo etukäteen tulevat lankeemuksemme, mutta silti Hän rakastaa meitä. Voisimmeko me hylätä omat lapsemme heidän tehdessään virheitä? En minä ainakaan. Toruisin lastani hieman, opastaisin oikeaan suuntaan ja iloitsisin siitä, että hän on elossa, ymmärtänyt tehneensä väärin ja korjannut asian.
Jokainen jättäisi lammaslaumansa ja lähtisi etsimään kadonnutta lammastaan, huomattuaan tämän puuttuvan joukosta. Löytäessään tämän, hän iloitsisi tästä enemmän kuin muusta olemassa olevasta laumastaan. Jokainen on tärkeä. Kun me palaamme takaisin maailmasta Isän luokse, Hän iloitsee kanssamme ja järjestää juhlat tämän ilonpäivän kunniaksi. Taivaassa on juhlahetki aina kun Isä saa omansa takaisin. Jos siis ajaudumme lihamme himoissa maailman syntiin, on meidän myös palattava kotiinkin. Ja silloin huutakaamme kovaan ääneen, niin että koko maailma kuulee; Isä, tuhlaajapoika on palannut kotiin!